Vappu on onnellisesti ohitse, hienoa! Saimme avokin kanssa kutsun saunomaan ja syömään kavereiden uuteen kotiin ja mielellämme otimme kutsun vastaan. Hauskaa bileissä olikin, tuli rymyttyä oikein urakalla.

Lauantai-iltana ehdin kuitenkin rymytä ihan muuten vain, en kuitenkaan alkoholista johtuen. Tulin kylppäristä märin jaloin eteisen parketille ja sillä siunaaman sekunnilla havaitsinkin olevani pötköllään pitkin lattioita. Avokki sanoi, että jalat vaan vilahti ilmassa kun emäntä lähti. Nyt jalat onkin sen näköiset, että on tullut otettua kosketusta parkettiin. Polvessa on kunnon patti ja kukervankellervänvihervänsinervä mustelma. Mustelma löytyy myös jokaisen varpaani juuresta (en kyllä ymmärrä miksi) ja jalkapöydästä. Lisäksi lihakset on niin kipeät, että käveleminen on tehnyt tiukkaa muutaman päivän.

Kaikesta parasta oli kuitenkin avokin ilme tullessaan "pelastamaan" minua. Itse olin hiukan hysteerisissä tunnelmissa, itkin kipua ja nauron tilanteen koomillisuudelle. Avokki luuli aluksi, että olin pyörtynyt ja ilmeensä oli kovin huolehtivainen. Sitten kun mies huomasi minun nauravan, alkoi hänkin nauraa, mutta kun tajusi, että itken niin takaisin tuli huolehtivainen ilme. Sitten kun avokki tajusi, että itken ja nauran yhtäaikaa, oli hämmennys kasvoilla valtaisa. Hankala selittää näin jälkikäteen, mutta kertakaikkisen hauskaa katseltavaa oli hän. Sen mitä nyt omilta tuskiltani kykenin katselemaan. :)

Avokin mielestä lienee ollut näkemisen arvoista myös se, että olin ns. ilkinmolkin eli eevan asussa kaatuessani. :)

Voi ei, töitä täytyisi jatkaa. Se on kyllä ihanaa. Not.