Taas vierähti tovi ennen kuin ehdin koneen ääreen naputtelemaan. Tai siis melkein joka päivähän täällä koneen äärellä on istuttu, mutta lähinnä töitä tehden. Mieskin muutti kamppeensa nyt pariksi viikoksi parin sadan kilsan päähän ja otti tietokoneemme mukaansa. Otti, vaikka pari tekokyyneltäkin tirautin... :)

Tosiaan, nyt on siis neljäs päivä ilman avokkia. Kummallinen fiilis. Välillä olen oikein tyytyväinen kun saan valloittaa sängyn yksin, päättää itse telkkarikanavan, syödä kasvisruokaa ja jättää vaatteeni lattialle myttyyn. Välillä taas, mitä mielenkiintoisimmissa tilanteissa, iskee kauhea ikävänmyllerrys rintaan ja kyynelkin tipahtaa poskelle. Äskenkin piti kesken töiden lähteä soittamaan rakkaalle puhelu vain kertoakseni, että soitan kymmenen jälkeen ja että mulla haluttaa pussailla. :)

Tiedossa olisi vielä 8 päivää erossa. Onneksi puhelimet on keksitty. Puhelinlasku onkin tässä muutaman päivän aikana kasvanut kunnioitettavasti, toivottavasti työnantaja ei huomaa... :) Mielenkiinnolla odotan viikonloppua yksin. Aion kerrankin hemmotella itseäni. Lauantaina tulee paras-kamu iltaa istumaan, katsomme leffaa, saunomme, syömme ja juomme. Tarkoitus ois tehdä kasvohoitoja, jalkahoitoja jne. Ihanaa...

Mielenkiinnolla odotan myös mitä avokki keksii itselleen tekemistä viikonlopuksi, kun minä en ole vahtimassa... :) Noh, toivotaan että tällä kertaa ei polta pitsaa tahi muuta ruokalajia paistamalla sitä uunissa 8 tuntia. (Niistä hajuhaitoista kärsitään edelleen kotona, nääs.)

Saa nähdä milloin ehdin seuraavan kerran tänne kirjoittelemaan, mutta teen parhaani. Ihan oman pääni tähden. Hyvää viikonloppua, jos en enää ehdi kirjoittelemaan!

PS. Aaaargh, mun päässä soi "myrskyn jälkeen on poutasää...." Koko ajan. Eikä mitään muuta kuin tuo kyseinen lauseen pätkä. Housut pois ja hoitoon.